Missä son se kultasen käytöksen käsikirja?

Meilä laitethin ensimäisen kerran kierto päälle kesän jälkhin. Patterit on lämpimät, ihanaa. Se varmhan vaikutti minunki verenkierthon, olen ollu taas aivan liian touhukas. Ei minun luonthele ominaista ollenkhan.

Siivosin jopa yhen kaapinpäällisen, jonka otin varastotilaksi vuosi sitte. Eikä itkettäny yhthän ko viskoin surutta menemhän kaikenmoisia muistilappuja ja listoja ja suunnitelmia ja kyhäelmiä. Oli erittäin puhistava kokemus. Hyvästi, mk!

Kävimä kaupassa Ruususen kans. Piika törmäili pikkukärrölänsä yhen miehen kans kahthenki otheshen ja mie vähä siinä paasasin, ettei saa ihmisiä tuolla laila häiritä. Seuraavan hyllyn takkaa ko tulin, niin Ruusunen roikku sen miehen kärrön laiassa ja käski pukata. Ou mai gaad, missä vaiheessa niitä tapoja olis pitäny opettaa?

Ko olima kassala ja olin jo maksanu ostokset, hoksasin, että taas kerran mäyräkoira unohtu kärrön alaoshan ja meinas jäähä maksamatta. Tulin lausahtanheksi voi hittolainen ja siitä tuli Ruususen uusi laulu. Voi hittolainen, voi hittolainen se piika ilosenna lauleskeli.

No, sitte sanoin Ruususelle niinkö aina, että viepi kärrön pois ja oottaa sitte kiltisti äitiä, ja tähän asti se on aina toiminu. Mutta nyt ko seuraavan kerran vilkasen, missä se tyvär viipottaa, son istumassa jonku vanheman setän (iik!) vieressä ja on antanu sille tavaransa, että itte saapi tukkia kuittinsa ja vastarahansa vaaleanpunashen pörshinsä.

Seuraavalla kauppareisula sion Ruususen kiini käsirauvoila minun omhan kärhön. Vai haittaako se nyt mithän, että on vähä luonnonlapsi? Muistan ittekki olheni semmonen joskus kauvoin aikaa sitte.

Minula on leippoa kolmen viikon pyykit -operaatio kesken tuola kamarin laattialla. Piti imuroiakki ko kavotin hämähäkin, jota olin murhaamassa. Ei sitä löytyny kyllä vielä sittekhän.

Semmosta.