Juureton

Kaksmetrinen kaappi näyttää aika isolta puolitoistametrisen rinnala. Ääni on silti aika mukava, mutta luja käenpuristus laukasee minun käenvääntörefleksin, ja meinaan kiepsahuttaa sylvesterstallonen laattialle. Saan hillittyä sen verran, että puristan vain takasin.

On kuulema hammas vaivannu, sannoo komeaniminen vanha herra, ja naurahtaa ko vaimeanna myöntelen. Myönnän samhan syshyn pölkäävänni ja arnoltsvartsenekkeri tuumii vain, että niin hälle on kerrottu.
- Juurenpoisto, niinhän se oli?
- No joo, joku tynkähammas minun mielestä lähinnä.
- Kolme juurta, helppo nakki.
Ja päälle minuutin oppitunti nenähengittämisen tärkeyestä ja suun kuivumisesta. Sitä ennää tässä iässä opi, mie ajattelen, mutta olen viishasti hiljaa. Kuolema korjaa kohta kuitenki.

Ko on kokonainen miehen nyrkki ja muutama pikkusen vasaraa ja talikkoa pienempi työkalu suussa, sitä tullee aivan yhtäkkiä kauhea halu purassa. Kokkeilla, että saapiiko siihen kumihanskhan reiän. Hammaslääkärillä käynti tuntuu tällä kertaa vaativan yllättävän paljo ittehillintää.

Kaks ensimäistä juurta tullee näpsäkästi ulos jopa minun mielestä. Silmät kiini ja rystyset valkosinna ei tosin oikhein ymmärä, mitä tapahtuu - paitsi että suu on kovin pieni. Kolmas juuri tehettää. Kulluu kymmenen minuttia, ja pystysin varmasti nielasemhan jo keskikokosen mettäjäniksen. Jeanclaudevandamme meinaa luovuttaa, sannoo, että kyllä sie tuon yhen kans pärjäät.
- Tämä viimeinen onkin yllättävän suuri ja syvällä.
- Hmphfmhm. 

Son sittekki oikea sisupussi ja päättää ottaa hamphalta luulot pois. Juhuu, entä mie? Täälä hamphan alla makkaa ihminen, huhuu! Hammas rutisee, työkalut rutisevat, leuka rutisee. Korva rutisee ko minun ihmeparantaja vääntää minun päätä hänen työtakkinsa nappia vasten (tai sitte minulta niskoja poikki). Älä luovuta ikinä, poika! Tehe jompi kumpi tai kampi, mutta tehe se hopusti!

Mie seisahutan näytelmän vähäksi aikaa ja tahon rasvaa suupielhen. Se meni halki. Nyt sopis jo vastasyntyny lehmävasikka.

Parinkymmenen minutin päästä huomattavan tyytyväinen ääni sannoo:
- Nyt täältä taitaa tulla jotakin pientä.
No, haloo! Non minun aivot! mie meinaan huutaa, mutta hoitaja vetasee justhinsa minun kielen siihen imurhin.
- Ei se vielä tullutkaan, aivan murusia täältä vain tippuu.
Voi kaikki-mailman-kirosanat-pötkössä.

Nyt kaivethan pora esile. Epäreilua, tästä ei kerrottu! Mutta porraa vain, minun isi on porari, poraus on minula verissä.

Puoli tuntia ja rusahtaa kunnola. Vähä aikaa mietin, että siinä meni kallo kappalheiksi.
- Jopas se tuli! Ohhoh, aikanen mötikkä! No, niin. Ei tässä kummempia. Ja ens viikoksi halusit uuden ajan?
Juu, niin mie ajattelin. Pelkkä paikkaus, helppo nakki. Luulisin...

Hamphan poistosta on nyt kuus tuntia, eikä verenvuoto lakkaa. Miehet on niin hyviä lääkäriä. Nainen ei olis ikinä saanu juurta käsivoimin irti. Kyllä se voimile tuntu ottavan nykki.

Yhelä jos toisela.