Puinen elämä

Tosi mukavan viikonvaihthen jälkhin tämä arkinen elämä maistuu vähä puulta. Aina on net samat hommat, samat ajat, samat naamat eikä mithän ootettavvaa. Meinaa väkisin puuvuttaa nyt.

Vaikka onhan tässä ootettavvaa: huippuhauska Kiakaus-video, joka vierii halki Suomen! Mie kyllä ootan sitä pikkusen kauhumielelä, mutta onneksi minun suurinta hupia on aina ollu nauraa ittele, että saatan vielä saaha hyvinki makeat naurut. Ainaki sitä oli mahottoman hauskane tehrä.

Lapsi on aina vain hoiossa ja hoiossa. Nyt se pieni jo sielä viihtyy, ei ainakhan milhän muotoa halvais kotia jäähä, vaikka vannottaaki hakemhan ajoissa. Ja haenhan mie, joskus vähä etuajassaki. Minusta on kauhean soma ko met aamula lähemä yhtä matkaa ja illempana kottiu´umma samasta ovireijästä. Niinkö koskaki.

Kaikista hommista huolimatta minula on joku tekemisen puute. Emmie pottumaalle halva enkä lasia pesemhän, mutta joku vaivaa, että pitäs ja haluttais, mutta ei vain saa alettua. Tehen sitä ja tehen tätä, mutta ei vielä ole löytyny sitä hommaa, että ah! tämähän soliki. Rojektia se vishin huutaa, mutta ei se ollu se laita-kaikki-laittamatta-olevat-valokuvat-alpumhin-rojekti, ei. Joku toinen son.

Jos se vaikka jo huomena sieltä salamanna välähtäis, ja puuhunhan se iskee. Mie olen lauantaista saakka pitäny kumisaaphaita.